Lasse Kärki myös mukana Imatralla

Lasse Kärki myös mukana Imatralla

Lasse Kärki Imatralla 2018

Lasse, mitä mietteitä tulevasta Imatranajo 2019 kilpailusta?

  • Mukava taas päästä kadulle päästelemään luvan kanssa täysillä!
  • Tunnelmahan on aina tuolla ollut hieno, kun yleisöä on radan varrella joka puolella. Se on se juttu tuolla, pitää hauskaa radalla ja koittaa samalla antaa katsojille viihdettä koko rahalla. Viime vuonna sunnuntain IRRC kisassa kulki hyvin, toivottavasti päästään samaan vauhtiin tänäkin vuonna.

Kuinka olet ehtinyt ottaa tuntumaa ajamiseen tänä kautena?

  • Ajamista on kuitenkin jo hyvin alla, kun oli tuo Motoparkin kisakin viime viikonloppuna.
  • Nyt vaan sormet ristissä toivotaan kuivaa keliä, märällä ajaminen ei katuradalla oikein innosta.

Totta,toivottavasti ei sataisi vettä, se on varmasti katsojienkin toiveena. Menestystä Lasselle.

 

Uudistunut KTM 690 SMC R houkuttelee ajamaan

 

Itävaltalaiset ovat saaneet aikaiseksi lähes 700 kuutioisen supermoton nykyaikaisilla ajonhallinta järjestelmillä. Kotarista löytyy quickshifter+ vaihdeavustin joka toimii molempiin suuntiin, pari erilaista moottorinohjaus asetusta, ABS jarrut ja eihän sitä tämän tyyliseen pyörään muita avustimia tarvitsekaan. Moottorista on puristettu 74 hevosvoimaa ja suunnilleen saman verran vääntöä. Painoa on kohtuulliset 147 kuivana, joustoa on riittävät 215mm edessä ja takana 240mm.

Pyörässä on hyvin liikkumatilaa kuljettajalle, ja matkustajalle paikkaa ei ole ollenkaan. Supermotossa ei kyllä pidäkään olla kyytiläisen paikkaa. Stonga ja kaikki muukin istuu minun makuun hyvin, ja pituutta minulla on vain sen verran että toinen jalka ylettyy juuri ja juuri maahan istuessa satulassa. Isommallekkin on kyllä varmasti tilaa mukavaan ajoasentoon.

 

Lue koko juttu tästä linkistä

Tiia Seima osallistuu Imatranajo 2019 IRRC kilpailuun

Tiia Seima osallistuu Imatranajo 2019 IRRC kilpailuun

Tiia Kemorassa 2019, kuva Timo Nässi

Tiia Seima osallistuu Imatranajo 2019 IRRC kilpailuun villillä kortilla

 

Hienoa että IRRC-sarjan Suomen kilpailuun saadaan mukaan myös nuori naiskuljettaja, 31-vuotis Tiia Seima.

Hei Tiia, kuinka innostuit moottoripyöristä ja niillä kilpailemisesta?

  • Lapsuudessani kotona pihapiirissä oli lähinnä raskasta kalustoa ja ralli oli kovassa suosiossa moottoriurheilun saralla. Kiinnostus moottoripyöriin taisi herätä vasta kavereideni ja aviomieheni Jussin kautta. Minusta piti tulla ihan tavallinen tourinkimopoilija, mutta toisin kävikin.
  • Ensimmäinen ratapäiväni taisi olla Ahvenistolla keväällä 2012, kun Jussi puoliksi pakotti minut radalle opettelemaan ajamista ja pyörän käsittelyä. Se osoittautui sittemmin kalliiksi kokeiluksi, ja jäin koukkuun kerrasta. Vaihdoin jo samana syksynä nakupyöräni rataisampaan peliin.
  • Ajoin muutaman vuoden ihan vaan ajamisen ilosta ja itseni kehittämiseksi, mutta pikkuhiljaa mopot alkoivat viehättää entistä enemmän ja ajamisesta alkoi tulla tavoitteellisempaa. Viimeinen niitti taisi olla, kun tutustuin mekaanikkooni ja hyvään ystävääni Tuomas Eroseen Alastarossa kesällä 2014. Siitä alkaen lähes kaikki vapaa-aika on mennyt pääasiassa mopojen parissa joko ajaessa tai opetellessa huoltamaan niitä.
  • Minulla ei ollut minkäänlaisia haaveita ajaa koskaan kilpaa, mutta niin vain Janiika Päivänsäde ja Sami Vieltojärvi saivat yllytettyä hullua, ja löysin itseni gridistä Motoparkista syksyllä 2016. Vauhti ei ihan vielä riittänyt kunnolliseen kilvanajoon, mutta kokemus oli silti ihan uskomattoman hieno. Se fiilis mikä tulee, kun sulkee kypärän visiirin ja lähtee varikon portin auettua tutustumiskierrokselle ja kohti gridiä, on ihan käsittämättömän hieno. Totta kai tavoite on olla joskus niin taitava ja nopea, että pääsisin kamppailemaan podiumin korkeimmasta korokkeesta, mutta kilvanajo itsessään on parhaimmillaan niin huikean hauskaa hommaa että sen takia tätä tehdään.
Tiia Seima

Hyvä että Jussi sai sinut innostumaan moottoripyöristä. Kauanko olet ajanut moottoripyörillä?

  • Ajoin moottoripyöräkortin kesällä 2010 ja ostin ensimmäisen moottoripyöräni syksyllä 2011.

 

Harrastatko ajamista myös muutenkin, vai keskitytkö pelkästään kilpailemiseen?

  • Kilvanajon lisäksi toimin Motorg ry:n ajokouluttajana, joten radalla tulee kurvailtua kesäisin muutenkin kuin omissa ajo- ja kisareeneissä. Katupeliä ei ole tällä hetkellä, mutta ratamopon seurana tallissa on piikkinen crossi. Vietän sen kanssa laatuaika ratakauden ulkopuolella ajamalla motocrossia, enduroa ja jäärataa kelien mukaan.

 

 

Tiia, missä olisi unelmiesi kisat?

  • Viimeiset kaksi vuotta olen haaveillut, että pääsisin joskus ajamaan Imatranajoihin. Näillä näkymin se haave alkaa olla melkoisen lähellä toteutumista, joten täytyy varmaan alkaa ensi viikolla miettiä, mitä lähdetään seuraavaksi tavoittelemaan.

Miltä tuntuu lähteä kilpailemaan katuradalle, sehän on haastavampi kuin tasainen moottoriradan pinta, on radan ylityksiä, kansistoja, maalauksia..

  • Uusi ympäristö tietenkin jännittää, mutta minua viehättää juurikin se katuradalla ajamisen vaatima taito ja tarkkuus, mitä tuollaiset asfaltin epätasaisuudet ja katukiveykset ynnä muut radan ylitykset tuovat tullessaan. Ajamiseen täytyy suhtautua vähän eri tavalla kuin mitä moottoriradalla ajamiseen. Katuradalla ei voi ajaa samalla tavalla limiitillä pyörä kallellaan kyynärpää maassa, kun mitä moottoriradalla, sillä rata on epätasainen ja turva-alueita ei juurikaan ole jos linja menee leveäksi.
  • Kokenut katuratakuski ja TT:n ajanut Tuukka Korhonen on auttanut minua valmistautumisessa. Olemme jutelleet hänen kanssaan mm. ajolinjojen valinnasta, katuradan ja moottoriradan eroavaisuuksista sekä siitä miten katuradalla ajamista kannattaa lähteä lähestymään.
  • Aika näyttää miltä kadulla kilpaa ajaminen sitten oikeasti tuntuu ja millaisiin vauhteihin lopulta päädytään, mutta hyvällä ja rennolla ajolla lähdetään tavoittelemaan ruutulippua jokaisesta kisastartista.

Ajat nyt kilpaa 600cc Suzukilla, oletko ajanut sillä jo pitkään? Istuuko pyörä ajoosi, onko ollut isompia murheita?

  • Meillä on melkoisen pitkä yhteinen taival Suzukin kanssa, sillä pikkugixxeri on ollut minulla syksystä 2012. Välillä on ollut vähän ryppyjä rakkaudessa, sekä vaihdelaatikossa, ja olen katsellut R6 Yammuja sillä silmällä, mutta toistaiseksi viat on saatu korjattua ja yhteinen sävel on löytynyt aina uudelleen. Melkoinen tossumopohan tuo pyörä on ikäisiinsä Yammuihin verrattuna, mutta jokin siinä silti viehättää. Sitä en osaa sanoa mikä merkki koristaa seuraavan pyörän kylkiä, mutta toistaiseksi mennään näillä.

Odotukset kisa viikonlopulta?

  • Ensikertalaisena on vähän paha asettaa muita tavoitteita, kun että lähden hakemaan kokemusta ja omaa parasta suoritustani kisoissa sekä nauttimaan ihan huikeasta tapahtumasta ja mahdollisuudesta olla mukana gridissä.

Jotain mitä mitä haluat sanoa lopuksi.

  • Haluaisin kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitani, ystäviäni, tuttujani, tutun tuttujani, sekä kaikkia muita mahtavia tyyppejä joihin olen tutustunut varikoilla, kisareissuilla ja muuten mopojen parissa puuhastellessa, kaikesta tsemppaamisesta ja tuesta. Erityisen iso kiitos Jussille ja Tuomakselle sekä meidän huikealle tiimille, ilman teitä tämä unelma ei olisi näin lähellä toteutumista.

 

Tsemppiä Tiialle ja tiimille kisoihin!

Anssi Koski tavoittelee voittoa Imatralla

Anssi Koski tavoittelee voittoa Imatralla

IRRC Supersport -sarjan ainoa suomalaiskuljettaja, Anssi Koski, lähtee Imatralle voitto mielessään.

Vuonna 2016 paluun kilpailukalentereihin tehnyt Imatranajo antoi vuonna 2016 uuden suunnan Anssi Kosken kilpauralle. Vajaat kymmenen vuotta Suomen ratoja kiertänyt Koski ihastui katukilpailuihin kilpailtuaan ensimmäisenä vuonna Imatranajon Open 600 -luokassa. Tunnetta vain vahvisti vuonna 2017 vuorossa ollut Imatranajon IRRC Supersport -luokka villillä kortilla.
– Imatranajossa ajaminen tuntui todella hienolta puuhalta, ja totesin, että IRRC on sarja, jota haluan ajaa. Kovien taisteluiden lisäksi ajamiseen tuo lisäfiilistä se, että kilpailuja on aina seuraamassa paljon yleisöä, toteaa Koski.

Vuonna 2018 Koski debytoikin IRRC-sarjassa, jossa ensimmäisen kauden tuloksena oli kunnioitettava 11. sija. Kaudella 2019 panoksia on nostettu ja pyörämerkki on vaihtunut hyväkulkuiseksi osoittautuneeseen Triumphiin.
Sarjan Alankomaissa ajetun avauskilpailun ensimmäisessä lähdössä Koski oli hienosti kuudes, mutta toinen päättyi tekniseen vikaan. Siitä huolimatta Koski saa suunnata Hengelosta kohti Imatraa positiivisissa fiiliksissä.
–  Vaikka kärsinkin avausviikonloppuna teknisistä murheista, tuntuu pyörä todella hyvältä ja kyyti oli edellistä vuotta parempaa, Koski iloitsee.
– Teimme pyörään uuden alustan ja se toimii todella hyvin, paljon paremmin kuin osasin arvatakaan. Lisäksi tälle kaudelle vaihdoin Michelinin renkaisiin, jotka tuntuvat sopivan ajotyylilleni erinomaisesti, kertoo Imatranajoa jo innolla odottava Koski.
– Fiilikset ennen Imatraa ovat luottavaiset ja voittoa lähdetään tavoittelemaan. Toki se vaatii täydellistä onnistumista, sillä IRRC-sarjan nopeiden kuljettajien lisäksi viivalle on asettumassa runsaasti kovia suomalaisia, Koski toteaa.

Koski toivottaa kaikki tervetulleeksi seuraamaan Pohjoismaiden suurinta Road Racing -tapahtumaa, Imatranajoa, joka järjestetään tulevana viikonloppuna 14.-16. kesäkuuta.
– Suomessa ei yhtä kovatasoista kilpailua voi muualla nähdäkään. Imatranajon palkintopallille on varmasti tunkua, sillä halukkaita riittää, Koski lopettaa.

Koeajossa sähkömoottoripyörä Zeo S 14.4

Zero S 14.4, hiljainen menijä

Tällä kertaa testiin tuli amerikkalainen moottoripyörä, joka ei ole Harley Davidson, Indian tai mikään muukaan perinteinen merkki. Kyseessä on sähkömoottoripyörä, jonka juuret juontavat kymmenen vuoden taakse Santa Cruzissa sijainneeseen autotalliin, josta Zero moottoripyörät saivat alkunsa.

Kyseinen S 14.4 malli on ensimmäinen sähköllä toimiva moottoripyörä jota olen kokeillut. Ensi tuntuma pyörän satulaan noustessa on kuin minkä tahansa pyörän päälle istuessa. Kytkinkahvan puuttuminen oli ensimmäinen poikkeavuus. Zerossa ei siis ole kytkintä, eikä sen koommin vaihdevipuakaan…

Lue koko artikkeli tästä linkistä

Pikatyypeissä käytetty BMW F800 GT, vuodelta 2013

Käytetty, tyylikäs mustavalkoinen Bemari hyvillä varusteilla.

BMW F800 GT

Tätä yksilöä ei paina ikä eikä kilometrit. Mittarissa on vain hieman reilu 10 tkm, ja yleisilme on erittäin siisti.

Pyörää on kevyt siirtää ja käännellä pihalla työntämällä. Satulaan istuessa ajoasento tuntuu heti mukavan pystyltä, ehkä hieman pystympi kuin edeltävässä mallissa F800 ST:ssä. Avaimesta virrat päälle, starttinappulasta painallus ja kaksimukisen perinteinen äänimaailma tulee ilmoille. Tyhjäkäynti on siistiä eikä kone täristä juuri lainkaan.

 

 

Mittaristossa on infoa hyvin, ja vieläpä selkeästi. Ulkolämpötila, kulutus, polttoaine, matka, sekä tietysti nopeus sekä kierrokset. Nopeus- ja kierroslukumittarit ovat perinteiset analogiset. Kierroslukumittari on selvä ja helppolukuinen, nopeusmittarin neula voisi olla ehkä aavistuksen pidempi tarkan luettavuuden kannalta

 

Lue lisää täältä.

Tunnelmia Riihimäen Vappuajoista 2019

Keli suosi tänä vappuna ajajia sekä yleisöä perinteisessä Rihimäen vappuajossa. Vappuajojen järjestäjänä toimii RHRA – RIIHIMÄEN HOT ROD ASSOCIATION. Toivottavasti tämä perinne pysyy ja jatkuu.

Moottoripyöriä ja mopoja oli hienosti mukana, ja mikä hienointa niin paljon erilaisia tyylisuuntia.

Autoja oli myös joka lähtöön, mutta niitä ei ole tällä videolla mukana.

Indian jolla ei ajeta jalat eteenpäin

Indian jolla ei ajeta jalat eteenpäin

Nykyiset Inkkarit on tunnettuja pääasiassa custom-tyylisistä pyöristä. Tällä FTR 1200 mallilla on haettu sporttisempaa linjausta, mallilla on kunnioitettu perinteisiä ratapyöriä.

Vuonna 1901 perustettu Indian-moottoripyörätehdas on ensimmäinen amerikkalainen moottoripyörien valmistaja. Amerikkalaisen Indianin valmistus jäi tauolle pitkäksi aikaa vuonna 1953, mutta on alkanut jälleen kukoistaa Polaris Industries Inc:n hankittua merkin itselleen…

Lue lisää täältä.

MP Stars hanke kaasuttelee kauteen 2019

MP Stars hanke kaasuttelee kauteen 2019

MP Stars

MP Stars on koko moottoripyöräalan yhteinen hanke, jossa tuetaan eri kilpamoottoripyörälajien kilpailijoiden kisakautta. Tuen saannin perusteina eivät ole suoritukset, vaan sitoutuminen ja rakkaus lajiin.

 

Kilpamoottoripyöräilijöitä tukevassa MP Stars -hankkeessa edettiin vaiheeseen, jossa kuljettajat kokoontuivat ensimmäisen kerran yhteiseen tapaamiseen Helsingin Messukeskukseen maanantaina. Kokoontumisessa käytiin läpi toiminnan tavoitteita kauteen 2019.

MP Stars on kotimaisen moottoripyöräalan yhteinen hanke, jossa tuetaan eri moottoripyörälajien kuljettajien kilpailukautta. Tuen saannin perusteina eivät ole suoritukset, vaan sitoutuminen ja rakkaus lajiin. Tuen kokonaisarvo on noussut jo yli 150 000 euroon.

MP Stars -kuljettajat arvottiin MP 19 -messuilla Helsingin Messukeskuksessa helmikuun alussa. Maanantaina ajajat kokoontuivat ensimmäisen kerran yhteen tutustumaan toisiinsa sekä käymään läpi hankkeen kokonaisuutta.

– Meillä oli todella hyvä ja mielenkiintoinen tapaaminen. Olen henkilökohtaisesti todella innoissani tästä, mutta tärkeintä on, että innostus näkyy MP Stars -kuskeissa sekä mukana olevissa yhteistyötahoissa, MP Stars -idean isänä toimiva Niko Kantola Messukeskuksesta kertoo.

– Esittelimme kuskeille tarkemmin, minkälainen projekti tämä on, mitä tarjoamme heille ja mitä odotamme heiltä. Tarkoitus on nimenomaan tukea kuskeja ja auttaa heitä kisaamisessaan. Kaikki lähtee positiivisen fiiliksen kautta, ja ajatuksena on omalta osaltamme korostaa moottoripyöräilyn ja moottoripyöräharrastuksen hienoja puolia.

MP Stars -kuljettajat tapaavat jatkossakin toisiaan ja seuraavat toistensa kehitystä sekä pärjäämistä kilpailukauden aikana. Lajeja nostetaan myös esille moottoripyörämediassa, ja sosiaalisen median kautta voi seurata MP Stars -kuljettajien kilpailukautta.

MP Stars -tukikuljettajat edustavat seuraavia lajeja: road racing, motocross, enduro, ratalajit, supermoto / minisupermoto, classic kaikki lajit ja muut moottoripyörälajit.

MP Stars -kuljettajat kaudelle 2019 arvottiin MP 19 -messuilla.

 

MP Stars -kuljettajat 2019:

– Rasmus Rosnell (13v.), road racing alle 20-vuotiaat

– Teemu Kangas (43v.), road racing yli 20-vuotaat

– Jami Korpinen (8v.), motocross alle 10-vuotiaat

– Eliel Lehtinen (13v.), motocross 10-20-vuotiaat

– Toni Rautanen (27v.), motocross 21-35-vuotiaat

– Jukka Vähäpesola (58v.), motocross yli 35-vuotiaat

– Pyry Juupaluoma (16v.), enduro alle 20-vuotiaat

– Jesse Pöhö (22v.), enduro 21-35-vuotiaat

– Juha Poutiainen (38v.), enduro yli 35-vuotiaat

– Mikko Mäkinen (48v.), ratalajit

– Tino Kapanen (17v.), supermoto / minisupermoto

– Veli-Pekka Hannula (58v.), classic kaikki lajit

– Jani Heikkonen (47v.), muut lajit

MP Stars -hankkeessa ovat mukana Messukeskus, Suomen Moottoriliitto, KTM Nordic, SGN / Allright, XL Moto, 24MX, Biketeam, Blackseven, Honda, Arai, AEL, Radio City, MP Maailma, OFFROADPro ja kaikki kilpailuja järjestävät kerhot.

 

 

Seuraavaan arvontaan ilmoittautuminen alkaa loppuvuodesta 2019 ja arvonta suoritetaan MP 20 -messuilla.

Pysy ajan tasalla MP Stars -hankkeen uutisista liittymällä MP-messujen messuklubiin tai seuraamalla MP Starsia netissä, Facebookissa tai Instagramissa:

www.MPStars.fi

www.facebook.com/MPStars

www.instagram.com/MPStars.fi

 

MP Stars tiedotus, Marko Vihriä

Moto Guzzi V9 Bobber, hyvän mielen pyörä.

Moto Guzzi Bobber

Kun istuu satulaan niin, asento tuntuu heti miellyttävältä tällaiselle reilu metriseitsemänkymmentä senttiselle kuljettajalle. Sitten kun käynnistää moottorin, niin 900 cc V2 heilauttaa koko pyörää hieman sivuttain kaasun käytön tahdissa. Tätä ilmiötä ei onneksi ilmene ajossa. Vakio äänenvaimentimien luoma ääni ei ole ihan sitä mitä voisi odottaa tämän kokoiselta V2-koneelta. No, nehän voi halutessaan päivittää itseään enemmä miellyttäviin vaimentimiin halutessaan.

Ajoon lähtiessä ihastuin välittömästi jouhevasti ja täsmällisesti toimivaan vaihteistoon. Moottorin maksimi vääntö, 62 Nm…

 

Lue lisää täältä.