Vitpilen 701, neoretro

Husqvarnan Vitpilen herättää keskustelua muotoilullaan, siitä joko pitää tai sitten ei. Itse kuulun niihin jotka pitävät.

Vitpilen 701

Husse on tullut tunnetuksi nykyään lähinnä crossi- ja enduropyöristä, vaikka onkin valmistanut moottoripyöriä jo vuodesta 1903 alkaen. Vuonna 2017 Vitpilen malli tuli tuotantoon, näin ollen pitkästä aikaa Husqvarnan ensimmäinen varsinainen katumalli.

Tankin muotoilu on hyvin persoonallinen, tai eihän se itseasiassa ole tankki vaan nykytyylin mukaisesti kuori joka peittää tankin sekä muita komponentteja. Satula nousee hieman tankin päälle, kuten yleensä  offroad malleissa on ollut. Ulkoisia yhteläisyyksiä lähisukulaisiin, eli KTM Duke malleihin ei ole. Hyvä että Husqvarna on tuonut markkinoille hieman uutta muotoilua.

Husqvarna markkinoi Vitpileniä urbaanin motoristin valintana, sopivana kaupunki liikenteeseen. Tästä olen erimieltä. Vitpilen on huomattavasti enemmän kotonaan mutkaisilla maalaisteillä. Pyörässä on erittäin hyvät ajo-omisaisuudet sporttiseen menoon, reilusti kallistusvaroja sekä sopiva moottorin luonne. Tokihan tällä on kaupungissakin kiva liikkua, muttei niinkään mukavaa. Moottorin luonne on siis tyypillinen korkeaviritteiselle yksisylinteriselle, alavääntöä ei ole yhtään liikaa. Tämä häiritsee ruuhkassa valumista, lisäksi reilusti eteenpäin nojaava ajoasento ei ole luonnollinen taajamissa. Keveytensä puolesta Husse on taas helppo käsitellä hitaassakin ajossa.

Jousituksesta vastaa WP niin edessä kuin takanakin. Etujousituksen säätö käy kätevästi kääntämällä napsauksin vivuista. Varusteista löytyy  myös kahteen suuntaan toimiva quickshifter-vaihdeavustin, ABS-jarrut jotka saa halutessaan kytkettyä pois toiminnasta.

Mittariston pinnasta tulee välillä ikäviä heijastuksia jotka häiritsevät selkeyttä.
Vitpilen on myös takaa sporttisen näköinen

Hallintalaitteet ovat sijoiteltu perinteisti, hyvin kohdalleen. Mittaristossa on kaikki välttämätön tieto mutta luettavuus ei ole paras mahdollinen aurinkoisella kelillä. Matkustajan istuin on onnistuneesti naamioitu kuljettajan istuimen jatkeeksi. LED tekniikalla toteutetut valot ovat hyvät. Testin aikan syys illat pimenivät nopeasti, joten ajovalosta sai positiivisen vaikutelman käytännössä.

 

 

 

Henkilökohtaisesti pidin pyörästä. Etukenosta ajoasennosta johtuen ajoviima ei ota pahemmin vastaan, mukavan sporttinen kokonaisuus. Miinuksena minulle oli yksimukisen moottorin aiheuttamat tärinät ja niiden aiheuttama käsien puutuminen.

Vitpilen on tyyliltään neoretro, vanhaa ja uutta muotoilua samassa paketissa. Nyt on tullut myös rinnakkaismalli Svatrpilen joka toiminee myös sorateillä.

Urbaanissa ympäristössä, maaseudulla tai kummassakin, valitse itse missä viihdyt parhaiten.

Tekniset tiedot;

Moottori: yksisylinterinen, 692 cc
Teho: 55 kW (75 hv) / 8500 r/min
Vääntö: 72 Nm / 6750 r/min
Voimansiirto: 6 vaihdetta, ketjuveto

Akseliväli: 1434 mm
Istuinkorkeus: 830 mm
Tankin tilavuus: 12 litraa
Paino tankattuna: noin 166 kg

Hinta: 13 355 €

Huqvarnan sivuille tästä linkistä.

-Mika Arminen