Circuit Racing Alastaro 1.8.2020

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarjan kauden 2020 toinen osakilpailu starttasi 1.8.2020 Alastaron moottoriradalla

Alastaron kilpailu alkoi poikkeuksellisissa olosuhteissa, sillä lauantaina yleisöä ei päässyt ollenkaan paikanpäälle katsomaan ajoja Koronatilnteesta johtuen. Lauantain harjoitukset, aika-ajot sekä Jokamiesluokan, Sivuvaunujen, Retro Suberbiken, Supersport 300, FIN Moto3 sekä MiniGP luokkien 1. kilpailut ajettiin hyvissä keliolosuhteissa. Muutamia ulosajoja oli, mutta onneksi ei mitään vakavempia haavereita. Aika-ajoissa, ja kilpailuissa oli muutamien kuljettajien kesken todella tiukkaa vääntöä.

Lajin luonteeseen kuuluvia haasteita ja vastoinkäymisiäkin on tietysti mukana. Haasteita oli myös Tiia Seimalla #11, jonka oma pyörä hajosi ennen Alastaron osakilpailua. Hän sai kuitenkin lainaan pyörän Ulla Kuljulta, Kulju Racingista. Tiistaina olleissa harjoituksissa pyörä istui Tiian käteen ja toimi hienosti. Nyt perjantaina harjoituksissa kaikki ei osunut kohdalleen ja lopputuloksena oli kaatuminen. Lauantaina Tiian tiimi ei ollut vielä saanut pyörän kaikkia säätöjä kohdalleen, mutta toivottavasti kaikki ovat kohdallaan sunnuntain kilpailussa.

Alla muutamia kuvia lauantain ajoista.

Alastaro Circuit 1.8.2020
« 79 annettu 79 »

teksti: Mika Arminen

kuvat: M-Bikes, Mika Arminen ja Anu Hakamäki