Legendaarinen tie 66 Chicagosta Los Angelesiin, part 2

Kansas & Oklahoma

Viimeinen kaupunki Missourin puolella on Joplin. Sen jälkeen tulee Kansas ja Oklahoma. Vanha Route 66 kulkee Joplinin läpi pääkatuna ja ylittää Kansasin rajan huomaamattomasti. Kansasin puolella Routea on ainoastaan 20 mailia ja sekin otettiin alun perin mukaan, jotta saataisiin sinkki- ja lyijykaivokset kuljetusten piiriin.

Elk Cityssa, Oklahomassa sijaitsee kiistämättä maan paras Route 66 museo!

 

Matka jatkuu syvemmälle keskilänteen ja pian huomaat, että nyt ollaan kaukana Chicagon trendikaduista tai Hollywoodin glamourista. Tässä vaiheessa Route 66 näyttää matkailijalle myös sitä Amerikkaa, josta televisiossa tai elokuvissa harvemmin kerrotaan. Nyt ollaan Yhdysvaltain takapajulassa, maalaisjunttien, punaniskojen ja hillbillyjen sydänmailla. Punainen lava-auto on täällä in. Niin myös etelävaltioiden lippu.

Ihmiset ovat yksinkertaisen aitoja, uteliaita ja vieraanvaraisia. Joka pysähdyksellä tullaan utelemaan leveällä murteella, mihin mp-kerhoon tuo sinivalkoinen lippu viittaa!

Oklahoman kohdalla tie tulee kotiin, sillä juuri täällä asui ja vaikutti Cyrus Avery, jota pidetään Routen isänä! Täällä itä ja länsi kohtaavat. Route 66 kulkee lähinnä kumpuilevassa tasankomaastossa poiketen välillä intiaaniterritorioiden maille.

Tulsasta päin huristellessa päivän ensimmäinen kohde on Sapulpa, joka sekin on intiaanien perua. Kaupunki on rikas niin intiaanien kuin uudisasukkaidenkin tarinoista. 66:nen saavuttaa kylän kuin varkain lähes tasaisella maalla ja sukeltaa sitten sen läpi pääkatuna, kunnes kaartuu kohti länttä ja haipuu jälleen tasangolle.

Vanhan tien varrella näkyy runsaasti konkurssiin menneiden majatalojen ja kahviloiden raunioita. Bensa-asemista on jäljellä vain ruostuneet pumput. Aavemaisen tyhjät pikkukylät tulevat vastaan yksi toisensa jälkeen. Tulsan ja Oklahoma Cityn välillä on koko joukko pieniä kaupunkeja, joiden tarinat ovat lukuisat, mutta jääneet unhoon isompien kaupunkien rinnalla. Tämä on osa historiallisen tien maisemaa ja tunnelmaa!

Teksas

Big Texan ravintola on vähän niin kuin Teksasin ruumiillistuma – letkeä, rento ja äänekäs!

Tie vie mainetta niittäneeseen Teksasiin, jossa tilaa riittää. Pelkästään tämä osavaltio on pinta-alaltaan 2 kertaa Suomen kokoinen. Matkalla Amarilloon näet lukuisien maatilojen portteja, mutta itse talot löytyvät vasta horisontin takaa. Laitumia on niin pitkälle, kun silmä kantaa ja siellä täällä näkyy tuhatpäisiä karjalaumoja!

Hieman ennen New Mexicon rajaa on Route 66 virallinen keskipiste. Jos seuraat orjallisesti Route 66:sta, olitpa menossa kumpaan suuntaan tahansa, puolet matkasta on täällä tehty. Sekä Chicagoon, että Santa Monicaan on 1139 mailia (1830 kilometriä).

Ilmasto Teksasin tasangoilla on hyvinkin vaihtelevaa, mutta lähes aina tuulista. Paikallisen sanonnan mukaan ennen uloslähtöä kannattaa työntää rautakanki ulos ovesta. Mikäli kanki ei tuulessa taivu, voi lähteä pihalle.

Big Texan Steakhouse on kuuluisa ”ilmaisista” kahden kilon pihveistä. Ilmainen pihvi on ainoastaan, jos sen pystyy ahmimaan kaikkineen lisäkkeineen alle tunnissa. Maailman ennätyksen tässä urheilussa on jo pitkään pitänyt hallussa 60 kiloinen nuori nainen Saksasta – 4 minuuttia 18 sekuntia!

New Mexico & Arizona

Luminen aamu Santa Fe:n vuoristossa…

Route 66:n kulkija siirtyy vähitellen intiaanien maille. Teksasin tasangoilla maa ja taivas kohtaavat esteettömästi horisontissa ja mikään ei satu silmään. New Mexicossa tasankoa ei kuitenkaan riitä aivan taivaanrantaan. Tuulen, hiekan ja sateiden syövyttämät kalliot tai lumihuippuiset vuoret katkaisevat matkan. Apachet, Comachet, Pueblot ja Navajot asuttavat näitä seutuja. Intiaanireservaatit nykyään poikkeavat paljon ihmisten mielikuvituksesta. Kauan sitten on hävinneet ylpeät sulkapäiset intiaanipäälliköt tai jousien kanssa sadetanssia tanssivat soturit. Nykyään intiaanit ajavat autoilla, syövät burgereita ja asuvat niin kuin valkonaamat.

Joitakin maileja Gallupin jälkeen osavaltio vaihtuu. Arizonan puolella Route 66 seuraa monin paikoin rautatien kiskoja ja menee pitkiäkin pätkiä Interstate 40:nen aputienä. Paikoin vanha tie on kulkukelvoton, asfaltti halkeilee ja välillä häviää kokonaan. Yleisenä sääntönä voisin sanoa, että noin 95% Route 66:sta on edelleen olemassa, 90% on ajettavassa kunnossa ja noin 85% voi ajaa Harley-Davidsoneilla. Joten välillä on pakko hypätä kylmälle Interstatelle ja paukuttaa menemään.

Arizonan ehdottomasti tunnetuin nähtävyys on tietysti Grand Canyon. Vuodenajasta ja vuorokauden ajasta riippuu, minkälainen näkymä eteen avautuu. Se ei ole koskaan samanlainen. Pelkästään maiseman hahmottamiseen menee 15 minuuttia, mutta vaikka tätä katselisi loppuelämän, ei sitä koskaan oppisi tuntemaan täysin.

Grand Canyon koko komeudessaan!

Grand Canyonin seinämät putoavat pystysuoraan alas lähes kahden kilometrin syvyyteen. Kanjonin pohjalla pilkottaa kiemurtelevana kapeana nauhana virtaava Colorado-joki. Jyrkänteen pohjoisrinne siintää kilometrien päässä.

Luonto on muokannut maisemasta mielikuvituksellisia muotoja. Kerrokselliset, eriväriset kivimassat muodostavat tornimaisista huipuista kivisiä katedraaleja. Paraskaan valokuva ei tee oikeutta näkymälle. Se on itse nähtävä paikan päällä.

Las Vegas, Kuolemanlaakso & Kalifornia

Taalat ja Vegas kuuluu yhteen

Las Vegas ei varsinaisesti sijaitse Route 66:n varrella, mutta sinne poikkeaa lähes jokainen kuuskuutosen kulkija. Viihdeparatiisi on koettava itse, muuten sitä on vaikea ymmärtää. Maailman tunnetuimman pelikaupungin kasinot, ostoskeskukset ja yökerhot show-esityksineen tuovat jyrkkää kontrastia ympäröivään autiomaahan.

Las Vegas jakaa usein matkailijoiden mielipiteitä – jotkut rakastuvat kaupungin vilinään välittömästi, toiset taas haluavat päästä pois mahdollisimman nopeasti. Joka tapauksessa ensikertalaisen suu loksahtaa auki Vegasiin saavuttaessa.

Kaikki tiet Nevadassa vievät Las Vegasiin, mutta jos olet liikkeellä Harley Davidsonilla, niin on ainoastaan yksi oikea tapa saapua kaupunkiin – Auringonlaskun aikoihin, rokki pauhaten Las Vegas Bulevardia pitkin!

Vegasista matka jatkuu perinteisesti kohti Kalifornian aurinkoa, jonka kauniiseen Santa Monican rantakaupunkiin Route 66 roadtrip päättyy. Ennen loppukiriä suosittelisin lämpimästi ajamaan Kuolemanlaakson läpi.

Ja kun sanon lämpimästi, myös tarkoitan sitä! Kuolemanlaakso ja erityisesti ”Bad Waters” ovat Yhdysvaltain kuivin, kuumin ja matalin kohta. Vuonna 2001 lämpötila pysyi 154 päivää 38 °C asteessa tai sen yläpuolella, mikä oli ennätys.

Kuolemanlaakso (engl. Death Valley) on kuiva aavikkolaakso Sierra Nevadan vuoristosta lounaaseen Yhdysvalloissa. Pitkänomainen, 225 kilometriä pitkä laakso on itäisten Amargosa Range- ja läntisten Panamint Range -vuorten välillä.

Onko Route 66 ajamisen arvoinen?

Route 66:nen on ajettava oikein ja ennen kaikkea oikealla asenteella. Reissun päätarkoitus ei todellakaan ole siirtyä Chicagosta Kaliforniaan vaan elää henkilökohtaisesti tuhansia tarinoita mitä tie tuo tullessaan.

Route 66 päätepiste – Santa Monica Pier.

Route on erinomainen läpileikkaus valtavan, monipuolisen ja moniulotteisen maan halki, joka nuoresta iästä huolimatta on saavuttanut niin paljon. 66:lla on myös erityinen paikka USA:n historiassa. Se havainnollisti Amerikan tien kehitystä päällystämättömästä liasta valtateille. Se tarjosi taloudellisen ja sosiaalisen yhteyden lännen, keskilännen ja idän välille tarjoamalla miljoonille ihmisille muutoksen mahdollisuutta!

 

Matkakertus kuvineen; Daniil Amosov (PeterPanBike)

Lisää moottoripyöräseikkailuista maapallolla: www.peterpanbike.fi