Motoristin unelmia ja todellisuutta vol 1

Tämä kertomus on fiktiivinen, pohjautuen tarinoihin ja totuuteen moottoripyöräilystä

VAROITUS, TEKSTI EI SOVELLU MIELENSÄPAHOITTAJILLE.

Moottoripyörä harrastukseen liitty paljon urbaanialegendaa, uskomuksia sekä tietysti myös tositarinoita. Nykyaikana some-maailma on tuonut nämä stoorit ihan next-levelille verrattuna siihen, mitä aikoinaan olivat Esson baareilla.

Unelmapyörä, ja sen hankkiminen

Jouko on kova jätkä, kaikki tuntee jonkun ”Joukon”. Teininä Joukolla oli joskus 80- 90-luvulla Honda XL 125 ja sen jälkeen ajellut vain nelipyöräisillä kulkineilla. Prätkäkuume alkoi taas nousta Joukolle ja hän alkoi etsiskelemään sopivaa pyörää. Mielikuvissa alkoi pyöriä moottorirata, ruutulippu ja Niki Laud.. eiku ei se ollutkaan moottoripyöräilijä, olikos se joku rallikuski kuitenki. Sama se, pyöräksi pitää saada hieno punainen ratatykki, eikä mitään enskaa niinku silloi joskus nuorena kollina oli ollut.

Päätös oli syntynyt, ja nyt Joukon piti enää löytää sopiva prätkä. Netin keskustelupalstoja aiheen tiimoilta tuli selailtua paljon, ja käytyä paikallisella aakkos-asemalla hämmästelemässä vakiutuneen prätkä porukan moottoripyöriä ja juttuja. Sen verran haastavaa tuntui avun saanti olevan, tai eihän se vaikeaa ollut, vaan sitä oli ihan liikaa joten Jouko päätti luottaa omaan fiilikseen.

Omaan fiilikseenhän sitä on luotettava, kun iteellenhän sitä unelmaa ollaan hankkimassa eikä keskustelupalstan Eino-Kaisalle. Eino-Kaisalla tuntui olevan kyllä vastaus joka kysymykseen, mutta kaikki perustui vain kuulopuheisiin tai hänen suureen kokemukseen joka oli kertynyt keskustelupalstalla eikä tosielämässä.

Myynnissä olikin aivan unelma peli, aito Ducati 999, kiiltävän punainen ja kulkua oli niin kuin punaisessa italiaanossa kuuluukin olla. Kaupat tehtiin heti netinvälityksellä ja pyörä luvattin vielä toimittaa Joukolle kotiin. Iloa ja riemua riitti kun pyörä saapui. Sitten tajuntaan iski kuin salma kirkkaalta taivaalta, ettei tuolla voinut lähteä baanalle vanha avokypärä päässä, kun ei sitä edes löytynyt. Ei auttanut kuin lähteä kampe ostoksille naapuri kaupunkiin, onneksi Visalla oli vielä vääntöä näihin hankintoihin.

Pyörän modaus sopivaksi

Nyt oli uudet kamppeet ja eikun ajamaan kohti paikallista aakkos-asemaa. Jouko kiroili hieman unelmien ostostaan, joka käyttäytyi hieman äkkipiksesti verrattuna vanhaan kevariinsa. Parinkymmen kilometrin hikisen matkan jälkeen vihdoin perillä Essoll.. eiku aakkos-asemalla, kädetkin ihan puhki. Äkkiä siihen Joukon ja pyörän ympärille kerääntyi prätkän ihastelijoita ja asiantuntijoita ympärille. Jouko kertoi hieman häpeillen että kun tuo helvetinrakkine kävi käsille ja ahterikin oli kovilla kuoppaisesta sivutiestä johtuen.

Neuvoja tulikin heti tilanteen korjamiseksi. Naapurikylässä on verhoilija joka tekee geelisatuloita, se on tuollaiseen pyörään aivan ehdoton hankinta. Sitten crossistonga pitää vaihtaa, mitä leveämpi niin sen parempi, se on ihan pakollinen noihin kyykkyihin. Jouko hieman vastusteli että ku edellinen oli enduro, ni ei nyt samanlaista. HD-Hannu kuuli jutun ja tokaisi että ei mitään tyhmää suoraa tangon pätkää prätkään. Kunnon ape-hanger sen olla pitää, sillä saadaan rento ja hyvä ajotuntuma tuollaiseenkin pyörään, vaikka onkin tehty aivan väärällä mantereella.

Hieman reilun viikon kuluttua olikin uusi satula ja ohjustanko jo menossa paikoilleen Joukon unelmien rataohjukseen. Satulan vaihdon myötä istuin korkeus nousi viitisen senttiä, mutta vielä jalat, tai ainakin varpaat ylttyi hipoen maahan. Stonga oli noussut hieman enemmän, nyt kahvat oli mukavasti olkapäiden korkeudella. Vielä kun saisi vaijerit, letkut ja johdot jotenkin ylettymään tuonne kahvojen tasolle. Pena ystävällisesti jo sahasi yläkatteesta turhat pois että stonga mahtuu kääntymään, ja ennenkaikke sen takia että nakupyörät on kuulema naisten mielestä hotimpia. Pitäähän Joukon poikamiehenä hieman ajatella asioita myös siitä vinkkelistä että kysyntää riittää tarakkaharakka osastolla.

Faitteri-ismo näki pyörän pajalla ja alkoi heti luennoimaan oleellisista muutoskohteista. Hyvä että etupää on jo silvottu, säästytään siltä hommalta. Toi, mikälie Termignoni putkisto onkaan, on kato laitettava heti tosta alhaalta poikki ja Rikulta löytyy halpoja kiinankopio Akrapovic vaimentajaa siihen. Sit toi takaratas pitää vaihtaa tuplaten isompaan, kato sit noi pyörät vasta alkaa kiihtymään, eihän tolla muuten mitään tee.

Valmista

Joukohan teki työtä käskystä ja ajatteli että on se vaan hyvä että on kavereita neuvomassa näissä hommissa ku omasta Hondailusta on jo aikaa. Vihdoin kaikki muutokset oli tehty ja Motskari pärisi, pärisi hieman turhankin kovaa mutta se kuulema kuuluu asiaan että mimmit kuulee ku prätkä tulee hoodeille. Ulkonäkö ei ollut enää ollenkaan samaa ratahenkeä kuin Joukon ottamassa kuvassa pyörän saatuaan, toiset ylisti että ny o kova, jotkut naureskelivat tekeleelle muuta ne oli varmaan vaan kateellisia.

Ylpeänä modauksista Jouko lähti ajelemaan ja näyttäytymään entiselle Esson baarille. Matkalla Jouko mietti että ei, nyt on jotain mätää tässä hommassa. Ajoviima käy ihan helevetisti vastaan, etupyörään ei oo mitään tuntumaa ja kone huutaa hoosianna että saa edes yhdeksänkymppiä vauhtia. Ei sillä, ei olis kovempaa uskaltanut ajaakkaan. Se sentään tuntui onnistuneen että kaikki kyllä kattoo ja kiinnittää huomiota ku tällä ajaa, olo on ku kingillä, huomiota riittää.

Kritiikkiä ilmassa

Moottoripyörien parkkipaikan vierellä äijien höpötellessä alkoi parkkikselta kuulua kovaa naurua, ja huuto että kenen tää pilattu Ducati on?! Ukot, Jouko etunenässä lähtivät tallustamaan ääntä kohti. Huutelija oli Janika C:llä, joka on useamman vuoden ajanut kilpaa enduroa sekä circuit racingia. Jouko päätyi kertomaan Janika C:llä kavereineen tarinansa moottoripyöräilyn aloittamisen tuskasta.

Vesku, vanha radan kiertäjä hänkin, alkoi varovasti udella että oliko tuollainen paras vaihtoehto ensipyöräksi, mutta kyllä sen kanssa tietysti toimeen tulee jos malttia riittää. Vesku jatkoi, että mitä jos yritetään palauttaa tuo sinun unelmien pyörä siihen kuosiin jollainen sen pitäisi olla. Jouko vaikeana selitti että kun ei se ollut ihan unelma, kävi käsiinkin. Janika C:llä alkoi valaisemaan asiaa. Tämänlaisen pyörän ajoasento on etunoja, ja sitten jos vielä jännittää käsiä ja puristaa liikaa, niin varmasti kädet väsyy. Tietysti ajaminen kyykyllä vaatii totuttelua ja aika ajelun kanssa auttaa yleensä näihin vaivoihin. Jätetään ne crossistongat niihin kurapyöriin ja katsotaan mitä voidaan tehdä tän sun unelman kanssa.

Pyörä oli jälleen pajalla, onneksi alkuperäiset osat olivat tallessa, paitsi Penan tuhoamat katteet. Muutaman päivän kuluttua Ducati oli jälleen kasassa, paitsi karmean näköisellä etupäällä. Janika C:llä ja Vesku ehdottivat Joukolle että lähdetään radalle harjoittelemman ajamisen perustekniikkaa ja totuttelemaan pyörään. Jouko vastusteli ajoharjoittelua, olihan hän aikoinaan ajellut kevarilla pari vuotta ja johan kaikki nauraa hänelle entistä enemmän jos pitää lähteä ajamista harjoittelemaan.

Jatkuu

Miten käy Joukon ajoharjoittelun, moottoripyöräharrastuksen ja toisten mielipiteiden kanssa?

Joukon ja kumppaneiden tarina jatkuu, tilaa M-Bikesin uutiskirje ja seuraa tätä ärsyttävää tarinaa tai muita sivuston artikkeleita.